Mies jäi Helsinkiin maanantaina, kun minä ja pojat matkasimme kotiin junalla. Keli Helsingissä oli (tuolloinkin) aivan kamala...kuten kuvistakin näkyi.

Koko eilisen päivän olin sydän huolesta sykkyrällä...olo oli levoton ja mieli keksi mitä kamalampia ajatuksia. Miehellä oli koulutusta eilen puoli neljään asti ja sen jälkeen monen tunnin ajomatka kotiin...pimeässä.

Katsoin pitkin päivää sääennusteitä netistä ja vilkuilin sääkameroita matkansa varrelta ja pelkäsin kovaa lumipyryä, joka olisi tehnyt ajomatkasta moninverroin rasittavamman.

Neljältä soitin ja kysyin olinpaikkaansa...istui sillä hetkellä kehä I:llä ruuhkassa. Katsoin kelloa ja yritin laskea edistymistään...en uskaltanut soittaa, koska Miehellä ei ollut hands freetä mukana. Laitoin tekstiviestin kuuden maissa ja Mies soitti hetken päästä...oli vasta Lahdessa.

Lähti tuolloin kuudelta ajamaan kotia kohti.

Vihdoin ja viimein...kello puoli kymmenen jälkeen...Mies avasi kotioven. Rutistin lujaa ja totesin rakastavani...rakkaani oli tullut turvallisesti kotiin ...