Ajatus siitä, että mulla on tänään ylitöitä kahdeksaan asti...väsyttää . Lisäksi tieto siitä, että tätä jatkuu maanantaisin ja keskiviikkoisin seuraavat 7 viikkoa...väsyttää .

Tälle ei nyt vaan voi mitään...ylitöitä on "pakko" tehdä (tai pakko ja pakko, mutta koteloitavaa on niin paljon) ja tietysti ne ylitöistä saatavat rahat on e-r-i-t-t-ä-i-n tarpeellisia tässä elämäntilanteessa. Ei oikeestaan saisi valittaa...itsehän me ollaan tilanteemme valittu...tietoisina siitä, että tää syksy tulee olemaan tiukkaa (maksaa sekä vuokraa että lainanlyhennystä...työnantajan pitäisi maksaa yhtiövastikkeet...HUOM. pitäisi ). Totesin juuri äsken miehelle, että taidan tulostaa pari kotimme kuvaa tuohon työpisteen ilmoitustaululle, jotta näkisin koko ajan konkreettisen todisteen siitä, minkä vuoksi täällä istun pitkiä päiviä puurtaen...

Huomaan ylitöitteni vaikuttavan myös kotona...Pikkumies liimautuu kylkeen kiinni varsinkin niinä iltoina, joina olen ollut pitkän päivän poissa. Muulloinkin huomaan samaa...pienissä määrin. Lisäksi päiväkodissa ollessa ikävä kuulemma iskee...itkukin pääsee . Kaiken lisäksi Pikkumies on alkanut valitella vatsaansa...liian usein...onko kyseessä ihan oikea elimellinen kipu (esikoisellakin todettiin tässä iässä laktoosi-intoleranssin oireita) vai reagoiko kenties johonkin muuhun? Mietinkin tässä, että onko tämä nyt jokin vaihe vai aiheuttaako tämä muutto tämän "oireilun"...Pikkumies on kuitenkin sanonut muuttavansa mielellään, mutta voiko tuon ikäinen (4 v.) osata ajatella asiaan ihan "oikeasti" järjellä vai meneekö pelkästään tunteella? Peilautuuko meidän viime tostaina kaupantekoon loppunut stressi Pikkumiehessä? Löytyisikö keltään lohduttavaa sanaa? Ollaanko me oltu liian innoissaan tästä muutosta ja unohdettu meidän "vauvat"?

Jotenkin sitä toivoisi voivansa nukkua seuraavat viikot ja herätä paria viikkoa ennen muuttoa pakkaamaan ...voi kunpa vain ...