Eilen illalla kotimatkalla bussissa tapasin sattumalta yhden työtoverini. Istahdin viereensä ja aloimme jutella. Ensin niitä näitä, mutta yhtäkkiä hän pyysi, etten loukkaantuisi siitä mitä hän aikoi sanoa. Mietin kovasti, mitä hän sanoisi, mutta en osannut odottaa seuraavaa.

Hän aloitti sanomalla, että tiedänhän minä kuinka vastaan hän on ollut koko ajan tätä työpaikkamme muutosta...vastasin tietäväni. Sitten hän kierrellen ja kaarrellen aloitti: "Kun te nyt muutatte ja Savon Sanomat on kuitenkin teidän kimpussa haastattelupyyntöineen, niin voisitteko mitenkään (haastatteluun suostuessanne) painottaa sitä asiaa, että kaikki eivät ole yhtä innoissaan, teidän laillanne, muuttamassa Kuopioon".

Siis niinkuin mitä ...mulla ja Miehellä ei ole aikeita mihinkään lehtijuttuihin (ainakaan vapaaehtoisesti) suostua. Meille tää juttu on kuin lottovoitto, mutta tajuaahan sitä nyt tyhmempikin, että kaikille se ei sitä ole. Mulla ei ole mitään tarvetta vääntää veistä kenenkään haavassa ja hehkuttaa jossain lehdessä meidän onnea...jotain rajaa hei .

Mietin sitten koko loppumatkan tätä muuttoasiaa...muiden kannalta...enkä siltikään ala potea huonoa omaatuntoa siitä, että me ollaan muuttamassa...