...juhlia nimittäin .

Eilen aamulla pakkasimme tavarat ja valmistauduimme suuntaamaan kulkumme Espooseen. Puhelimeni soi...esikoisen tulevasta koulusta soitettiin (jätin torstaina soittopyynnön, mutta en saanut mitään vastausta tuolloin...selvisi, että tavoittemani henkilö oli ollut koulutuksessa koko torstain) ja sovimme menevämme tutustumaan kouluun kello 12.

Edellisenä iltana ottamatta jääneet kuvat jäivät kaihertamaan, joten suunnistimme vielä Kuopion kotiimme ottamaan niitä...olisimme niin mieluusti jo jääneet uuteen kotiimme, mutta vielä joudumme odottamaan useamman viikon.

Tasan kahdeltatoista olimmekin sitten esikoisen kanssa koululla odottamassa vararehtoria. Hän oli mukavan tuntuinen mies, joka esitteli meille koko koulun ja ilmoitti esikoisen tulevan luokankin (tosin sillä varauksella, että jos esikoinen joululoman aikana tutustuu johonkuhun samassa koulussa olevaan, heillä on mahdollisuus päästä samalle luokalle). Esikoisen tuleva koulu vaikutti ihan mukavalta, joskin hieman sokkeloiselta.

Koulun jälkeen poikkesimme vielä syömässä roskaruokaa ja starttasimme Espoota päin.

Palasimme tänne Espoon kotiin eilen iltasella...kyllä tuntui tahmealta tulla . Purimme tavarat ja korkkasimme kuohuviinin...ja toisenkin ...uuden kotimme kunniaksi. Aamulla sitten totesin, että jos aikoo lähteä ystävänsä kanssa kädentaitomessuille heti aamupäivästä, ei kannattaisi juoda niin paljon kuin tein . Olo oli, sanoisinko hieman hutera ...ei kiva, ei ollenkaan.

Kotiuduin messuilta puoli kolmen maissa ja suuntasin suoraan päiväunille ...tässä nyt istuskelen saunan jälkeen ja suunnittelen keittäväni teetä...kyllä se tästä .