...aavistuksenomainen jomotus on pesiytynyt päähäni...ei kovin paha, mutta tarpeeksi ärsyttävä kumminkin ...omaa syytäni.

Hoo perheineen koputteli ovella kuuden maissa...olimme juuri saaneet syötyä (mikähän siinä on, että juuri silloin kun on kiire, ruoka ei valmistu tarpeeksi nopeasti?) ...Esikoisen leipomat Runebergin-tortut olivat ulkona jäähtymässä koristelua vailla...eipä juurikaan kummiskaan haitannut.

Hoon mies Jii oli ensimmäistä kertaa meillä ja kierteli kiinnostuneena paikkoja (heidän kotinsa on täsmälleen samanlainen pohjaltaan...muutamaa neliötä vain pienempi...erilaisin kiintokalustein sisustettu, joten ihan erilainen kummiskin) . Hoo kertoi yrittäneensä "matkia" meidän järjestystä, mutta heidän sohva on liian suuri olemaan samoin päin kuin meidän ...keittiön pöytä on nyt kuulemma samoinpäin kuin meillä. Totesin siihen, että olemme aikeissa ostaa samanlaisen telkkaritason kuin heillä, joten olemme tasoissa "matkimisten" kanssa .

Olin käynyt ostamassa tulonsa kunniaksi kuohuviiniä ja punaviiniä...joimme maljat (toiset ja kolmannetkin...) ja siirryimme kahvipöytään. Esikoisen leipomat Runebergin-tortut tekivät kauppansa (erittäin herkullisia ovat...tänäkin aamuna niitä olen muutaman  syönyt) ...aika kului yhdessä hujauksessa (liian nopeasti) ja heidän piti lähteä kotiin laittamaan Oo nukkumaan. Sovimme ottavamme vierailun pian uusiksi (meidän vuoro kuulemma mennä seuraavaksi heille) .

Pyysin Miestä sitten... vierailijoiden jo lähdettyä...avaamaan vielä punaviinipullon (ihanan makuista...päätyy toistekin ostoskoriini) ...se ilmeisimmin oli kuitenkin sitten jo liikaa ja aiheutti tämän pienoisen päänsäryn .

Mies on juuri lähdössä Esikoisen kanssa luistelemaan...pitäisi varmaan itsekin mukaan lähteä, mutta en oikein tiedä (voisi kylläkin helpottaa tätä päänsärkyä) ...Pikkumies vielä arpoo mukaan lähtemistään...

Eilen teimme pikaisen siivouksen ennen Hoon ja perheensä tuloa, joten sitäkään ei tarvitse nyt tehdä...taidanpa olla vaan...

Mukavaa lauantain jatkoa kaikille ...