...onnistuin TAAS kerran telomaan nilkkani (sen saman kuin aina ennenkin) järjestellessäni kokoustilaa tilaisuuden jäljiltä  ...nilkkaa särkee ihan hirveesti (kärsii sille astua) enkä uskalla ottaa kenkää pois (en saa sitä sitten enään takaisin) ...millonkahan opin, että voisin kävellä hieman rauhallisemmin, että hitaamminkin ehtii . Äitini aina nauraa mulle, kun kerron taas kerraan kaatuneeni tai teloneeni jalkojani ja toteaa minun olevan todellinen kohelo...niinpä, mutta nyt ei saa nauraa, kun sattuu ihan liikaa...

Se siitä lenkille menosta sitten...

Muutoin koko poppoo on jo lähes kokonaan terveiden kirjoissa...pientä tukkoisuutta vielä itse kullakin, mutta muutoin olo on jo ihmismäinen ja jaksaminen ihan eri luokkaa kuin viime viikolla.

Nyt voisi lähteä kotiin, jotta saisin jalan lepoon...kunhan tuo Mies irtaantuisi tuolta koneeltaan  (joo...odota ihan kohta) ...PRKL!!!!!!!!! (kyllä nyt saa kiroilla...saahan)

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille ...omasta surkeudesta huolimatta...