Miten mä aina onnistun telomaan itseni ja just kun meillä on se risteilykin perjantaina . Aamulla pikkumiestä tarhaan viedessäni onnistuin kompuroimaan metsäpolulla (polku on n. 20 metriä pitkä ja hiekkapintainen sekä kuoppainen) ja niinpä sitten muljautin vasemman nilkkani...siitä sitten koko painolla (sillä kaikella liialla) oikean polven päälle. Polvesta nahkat rullalla, mutta onneksi housut säilyivät ehjinä. Nyt sitten linkutan ja vaapun puolelta toiselle, kun vastakkainen nilkka ja polvi ovat kipeät .

Onneksi kuitenkin ehdin eilen käydä ostamassa kaiken tarvittavan reissulle...mukaan lähti uusi paita, uudet housut, muotoilevat sukkahousut ja tietysti alusvaatteita ...ainut mikä jäi puuttumaan oli uusi yläosa iltaa varten. Mitenkäs nyt sitten näillä jaloilla lähdet sitä ostamaan .

Ja onneksi mulla on ihania työkavereita, joista kaksi ottivat päivystysvastuun tälle päivää ja antavat minun lepuuttaa jalkojani. Päivystyksessä kun joutuu olemaan melkein koko päivän jalkojen päällä. Nyt sitten istun tässä oman pöytäni ääressä ja teen muita hommia.

Reissua odottaa, meidän vanhempien lisäksi, pikkumies oikein kovasti. Pääseehän hän isoveljen kanssa yökylään kumminsa luo ja kummilla on kolme koiraa , joiden kanssa voi oikeasti touhuta (riehua). Tänäkin aamuna laskettiin öitä siihen, kun kummi tulee hakemaan kyläilemään luokseen. Eri asia sitten miten ilta ja varsinkin aamu menee...tuleekohan ikävä? Toivottavasti kaikki kuitenkin sujuu hyvin...

Muuton osalta asiat odottavat viimeistä vahvistusa, jonka jälkeen voisi alkaa tehdä tarkempia suunnitelmia asuntoon, kouluun ja hoitopaikkaan liittyen...odottavan aika on pitkä ja taitaa mennä meidän lomien jälkeen ennen kuin mitään uutta ilmenee...ARGH mä en jaksa odottaa

Tää elämä tuntuu olevan ainaista odottamista