...onneksi, sillä puoli kolmen aikoihin soi puhelin. Siskoni siellä kyseli josko saisi tulla N:n kanssa käymään...annoin luvan . Kahviteltiin sitten yhdessä hetki ja Pikkumiehen herättyä päiväunilta suuntasimme Selloon...olin vain seuraneitinä enkä ostanut mitään...eipäs kun ostinhan mä Pikkumiehelle pikkuauton ja N:lle pallon .

Päänsärky ei ole hellittänyt päivän mittaan ...enään särky ei tosin johdu eilisestä vaan mulla taitaa olla poskiontelontulehdus ...jotenkin vaan pelkään mennä lääkäriin hakemaan lääkettä huhtikuisen episodin jälkeen.

En ole tainnut siitä kirjoittaakaan (ja jos olen, pyydän anteeksi toiston). Mulla oli pääsiäisenä tosi kova flunssa, joka meni (taas) poskionteloihin. Olimme Pikkumiehen kanssa lähdössä kiirastorstaina Porvooseen vanhempieni luo (Esikoiselle anoin koko viikon vapaaksi), joten kävin sitten keskiviikkona lääkärissä ja sain lääkekuurin. Lääke piti ottaa ruoan yhteydessä, joten otin ensimmäisen tabletin vasta puoli kuuden jälkeen. Puoli tuntia siitä alkoi käsiä kutittaa ja väsytti armottomasti...nukahdin hetkeksi sohvalle (ei ollut kovin fiksua). Herätessäni joka paikkaa kutitti, reisissä oli isoja patteja, punaista ihottumaa joka paikassa, sydän hakkasi todella nopeasti ja henkeä alkoi ahdistaa .

Soitin ensin terveytietopuhelimeen ja sain neuvoksi lähteä sairaalaan...soitin sitten Pikkumiehen lääkärille ja kerroin hänelle kaikki oireeni. Sain häneltä käskyn lähteä sairaalaan...heti ja mieluiten ambulanssilla . En kuitenkaan ambulanssia tilannut vaan Pikkumiehen kummi vei minut Jorviin päivystykseen. Terveyskeskuspäivystykseen minut kysyessäni ohjattiin ...en ottanut edes jonotusnumeroa vaan menin suoraan tiskille ja kerroin oireeni. Samantien siinä oireita kertoessani sain hapetusmittarin sormeeni ja sen jälkeen alkoi tapahtua. Minut vietiin päivystyspoliklinikan puolelle...siellä samantien sairaalakaapu päälle, tippa suoneen, adrenaliiniä lihakseen ja sydänkäyrälle. Olin saanut anafylaktisen shokin antibiootista...jouduin olemaan tarkkailtavana kuusi tuntia, jonka jälkeen minut laskettiin kotiin...varmistettiin vain etten ole siellä yksin. Antibiootti vaihdettiin toiseen (minulle ei enään ikinä saa antaa oireet aiheuttanutta antibioottia, koska surauksena on tedennäköisimmin kuolema oireitten ollessa niin nopeat ja rajut, ettei sairaalaan ehdi) ja sain sekä allergialääke- että kortisonikuurit...lisäksi joudun lopun ikääni pitämään Epi-Pen adrenaliinikynää jatkuvasti mukanani (joten ystäväni, jos joskus joudun siihen tilanteeseen, ettei minulla henki enään kulje ja muutenkin minulla on shokin oireita, laukussani on adrenaliinikynä, joten antakaa se minulle ohjeita seuraten...kiitos ). Taksilla loppuyöksi kotiin ja aamulla Pikkumiehen kanssa bussilla Porvooseen.

Olo oli hirveä...tuskan hiki päällä koko ajan. Vasta sitten kiirastorstaina illemmalla minulle iski tajuntaan, että minulle olisi voinut käydä todella huonosti .

Eli siis takaisin tähän päivään...mulla on taas kaikki oireet ja kuuri näyttää väistämättömältä , mutta pelottaa. Olen nyt ottanut särkylääkettä, juon juuri kuumaa teetä ja pidän kuumaa kaurapussia poskilla...voi kun se auttaisi...