Lähdimme Isosiskolle vasta neljältä, joten myöhästyimme sen akateemisen vartin . Voi mitä suussa sulavia herkkuja saimmekaan...alkukeittona oli suppilovahverokeittoa (nam) , pääruokana naudan sisäfilettä kera valkosipuliperunoiden ja kanttarellikastikkeen (nam nam) sekä jälkiruokana jäätelöä ja kahvia/teetä (ISO nam) .

Pikkumies pääsi leikkimaan serkkutyttöjen kanssa ja riemua riitti ihan lähtöhetkeen asti, joten silläkin saralla hyvä reissu. Aikuiset ja Esikoinen keskustelivat keskenään kaikesta mahdollisesta...mm. meidän muutosta ja joulun vietosta...aika kului liian nopeasti ja pian pitikin lähteä kotiin, jotta Pikkumies jaksaisi herätä aamulla taas uuteen hoitoviikkoon (totesi kyllä, ettei aio huomenna hoitoon mennä, vaan haluaisi molla kotona minun kanssa...selitin, ettei se onnistu...)

Katselimme Talentin loppuun ja juuri, kun olimme Pikkumiehen kanssa siirtymässä yläkertaan hammaspesulle ja nukkumaan, soitti Pikkusisko ja pyysi kyytiä Jorviin...kysyin syytä ja kertoi jalassaan olevan niin kovan tuskan, että lääkäriin olisi päästävä. Hassuinta asiassa on, ettei ole jalkaansa mitenkään loukannut...pohjetta oli vain alkanut särkeä yhtäkkiä ja sitä sitten hierottuaan koko jalkaa polven alapuolelta oli alkanut särkeä. Lisäksi jalka oli kosketusarka eikä siihen pystynyt varaamaan ollenkaan. Eihän siinä auttanut muu kuin lähteä Pikkusiskolle kuskiksi.

Lähdin kotoa klo 21.30 ja takaisin olin jo klo 22.30...tämä siitä syystä, ettei meitä haluttu ottaa vastaan ollenkaan. Vastaanoton mukava naishenkilö totesi jonossa olevan sillä hetkellä jo 30 henkilöä ja odotusajan olevan minimissään kuusi tuntia ...juu emme aikoneet jäädä odottelemaan ja totesimme lähtevämme kotiin.  Vastaanoton naishenkilö käski Pikkusiskon ottaa särkylääkettä, antoi kynärsauvat mukaan ja neuvoi menemään aamulla omalle lääkärille terveyskeskukseen sikäli, kun oireet eivät yön aikana pahene. Toivottavasti ei nyt ole mitään sen vakavampaa ja paranee pian...

Aamulla lähden Miehen ja Pikkumiehen kanssa samaa matkaa, sillä mulla on ensin ysiltä se fysioterapeutin tapaaminen ja sen jälkeen yhdeltätoista sitten lääkärille meno. Katotaan miten käy...käsi on ollut parempi viime päivinä...niin hyvä itse asiassa, että jätin sitten aamulla särkylääkkeen ottamatta...juu oli vikatikki . Kättä onkin sitten särkenyt pitkin päivää ja palasin taas särkylääkkeitten pariin ...näinköhän pääsen töihin ollenkaan ennen muuttoa...

Nyt taidan lähteä nukkumaan, jotta olen itse sitten pirteä huomenna ja jaksan jumpata fysioterapeutin ohjeitten mukaan...Kauniita unia teille kaikille ...