Uusi asukas kävi tänään allekirjoittamassa sopimuksen, jossa vastuu asunnosta siirtyy hänelle jo perjantaina 18.12. ...lisäksi annoimme hänelle tiedoksi yhden kopion valtakirjasta avaimia varten (toinen kopio valtakirjasta jää meille ja kolmas menee huoltoyhtiöön, että luovuttavat sitten avaimet hänelle) .

Uusi asukkaamme hieman nyrpisteli lukiessaan sopimusta, mutta allekirjoitti sen mukisematta...eihän hänellä ollut muuta vaihtoehtoa, mikäli hän haluaa muuttaa jo tuolloin perjantaina. Otti lisäksi tilinumeroni ja aikoo sinne maksaa haluamansa kaappien ja kaihtimien hinnan (odotan ensi tiistaihin ja jos rahat eivät ole tulleet, otamme tavarat mukaan).

Seuraavaksi hän sitten alkoi kysellä aikatauluamme ja kysyi koska saa avaimet. Sanoin, että ystäväni siivoaa asunnon rauhassa ja palauttaa avaimet huoltoon kahteen mennessä. Tässä vaiheessa hän yllättyneenä (?) kysyi, että eikö hän saakaan avaimia suoraan meiltä...vastasin meille sanotun, ettei avaimia saa antaa suoraan...tyytyi sitten siihen. Hän ilmoitti minulle tilanneensa muuttoauton yhdeksitoista (voi voi...miksi tilasit?) ja kyseli, että emmekö ole mitenkään aiemmin pois alta...ilmoitin tiukasti, että muuttoauto tulee klo 8...asunnon tyhjentämiseen menee 2-3 tuntia, minkä jälkeen ystäväni vasta pääsee siivoamaan. Sanoin, että ystävälleni pitää antaa siivousrauha, mutta jos hän on aikaisemmin valmis, hän ilmoittaa. Juttelin sitten ystäväni kanssa ja hän vitsaili, että taitaa sopivasti unohtaa soittaa   ...katsotaan miten käy...

Sain sitten viimeinkin joulukortit kirjoitettua...huomenna postiin kera osoitteenmuutoskorttien. Tänä vuonna en tietystä syystä alkanut itse tehdä kortteja vaan totesin, että valmiit (ja kauniit) Tiimarin kortit käyvät...ensi vuonna ystävät ja sukulaiset saavat sitten taasen itsetehtyä versiota.

Esikoisen suosiollisella avustuksella pääsimme Miehen kanssa kahdestaan hommiin...siis kellarin siivous- ja pakkauspuuhiin. Näkyvää tulosta ei tainnut juurikaan syntyä (ei yhtään valmista laatikkoa) , mutta kaksi jätesäkillistä tavaraa lähti roskikseen...kai me sitten kumminkin jotain saatiin aikaiseksi. Esikoinen ilmoitti, että hänen puolestaan voimme mennä taas huomenna kellariin ja hän vahtii Pikkumiestä...ihana Esikoinen .

Taidanpa katsoa jonkun nauhoituksen ja sitten siirtyä unten maille...kauniita unia ...