Kiirettä on pidellyt, kuten päivitysten puuttumisesta voi päätellä.

Perjantai oli töissä ihan kamala kiirus enkä ehtinyt tekemään mitään muuton eteen...hässäkkä jatkui illalla.

Lauantaille oli tiedossa kyläily rakkaan ystäväni, Pikkumiehen kummitädin, luokse. Aamulla Mies kävi pesemässä pesutuvalla kaiken lakanapyykin muuttoa varten...ne on nyt jo pakattukin. Esikoinen vahti Pikkumiestä ja minä pakkasin alakerrassa. Kolmeksi olimme sopineet olevamme perillä, mutta lähtö viivästyi ja myöhästyimme reilu puoli tuntia...onneksi se ei haitannut. Jo ajomatkalla ystäväni luo mulla meinas tulla itku...kyläily sujui mukavasti ja saimme lahjaksi ihanan kukka-asetelman ja pullon Espanjalaista kuohuvaa...Pikkumiehellekin oli joululahja, joka avataan tietysti vasta jouluna. Mutta sitten, lähdön koittaessa huomasin ystäväni kosteat silmät...itku tuli molemmilla . Hetken hiljaisuuden jälkeen molemmat naurahtiva, pyyhkivät kyyneleet ja esittivät urheaa...muut olivat jo menneet ulos eivätkä tätä nähneet. Ulkona kävi kuitenkin samoin  ja kyyneleet valuivat koko kotimatkan...en tiedä huomasiko Mies (ei ainakaan kommentoinut asiaa mitenkään) , mutta Pikkumies ja Esikoinen eivät ainakaan huomanneet mitään poikkeavaa. Laitoin ystävälleni kiitosviestin ja kerroin, että kyyneleet valuivat koko kotimatkan ja ikävöin häntä jo nyt.

Olimme kotona vähän ennen puoli kahdeksaa, joten Pikkumiehen kanssa otimme iltapalaa ja hän suuntasi tyytyväisenä nukkumaan. Lähdimme Esikoisen kanssa vielä kävelylle puoli kymmenen aikoihin ja olimme takaisin yhdentoista maissa...ystäväni vastasi viestiini, etteivät kyyneleet meinanneet loppua häneltäkään ja hän totesi, että tuntuu kuin hän olisi menettänyt minut, vaikka emme nyt ihan kamalan kauas muutakaan. Viestittelimme vielä jonkun aikaa...en uskaltanut soittaa, sillä olisin purskahtanut itkuun . Uni tuli kuitenkin pian.

Eilen aamulla olin luvannut hakea toisen ystäväni, Pikkumiehen toisen kummin, satamasta, joten suuntasin Helsinkiin heti aamusta. Kotiin tultuani jatkoin jo tutuksi tullutta puuhaa...pakkaamista . Esikoinen otti Pikkumiehen mukaansa ulos, joten sain työskennellä rauhassa...Mies uurasti kellarissa. Välillä ruokaa ja taas uurastus jatkui...paljon on silti vielä tekemättä. Kellari alkaa kuitenkin olla jo voiton puolella. Tavaroita pakatessa ja setviessä itku tuli vähän väliä.

Olin aiemmin pyytänyt parasta ystävääni lenkille ja hän soittikin sitten iltapäivällä, mutta mulla oli hommat pahasti kesken enkä voinutkaan lähteä ...toivottavasti ehdin hänet vielä tavata ennen perjantaita...eikä vain toivottavasti, vaan me nähdään ennen perjantaita ja piste. Ja sitten vielä pisteenä iin päälle...Miehen sisko soitti ja kysyi koska tulisimme heillä käymään muuton jälkeen...vastasin, etten tiedä ja nieleskeli itkua. Kunhan nyt ensin saadaan tää muutto pois alta ja uusi koti edes hieman asuttavaan kuntoon...katotaan sitten...

Mä oon ihan rikki...en uskonut, että tää tulee olemaan näin rankkaa henkisesti...itkettää koko ajan eikä uni tullut viime yönä kuin vasta pitkän odottamisen jälkeen...sydän hakkaa eikä ruoka maita...haluaisin vain käpertyä peiton alle ja nukkua tämän viikon ohi ja herätä vasta muuton jälkeen...en halua tuntea näin.

Tää tilanne repii mua kahtaalle...haluan muuttaa uuteen kotiimme ja aloittaa "uuden elämän" Kuopiossa, mutta haluaisin myös jäädä tänne kaikkien rakkaitten ihmisten luo (mulla ei tule ikävä vanhaa kotia eikä tätä pääkaupunkiseuta, mutta ne rakkaat ihmiset...ystävät ja sukulaiset) ...kamalaa .

Nyt täytyy ryhdistäytyä, ettei mene itkemiseksi tämäkin päivä...